Korona on koskettanut lähestulkoon jokaista yritystä toimialasta riippumatta. Viimeisen reilun vuoden aikana yritykset ovat kohdanneet haasteita, joihin tuskin kukaan osasi ennalta varautua. Tilimanagerilla tämä on näkynyt erityisesti asiakkaiden neuvonta- ja konsultointitarpeen kasvamisena, avustuspakettien, Business Finland - ja ELY-hankkeiden hakemisena sekä raportointina. Perinteisten tilitoimistopalveluiden rinnalle on noussut tarve yritysneuvonnalle. Ammattimaiselta tilitoimistolta vaaditaankin erittäin laajaa osaamista eri toimialoista, kattavaa asiakasymmärrystä, sekä erityisesti ajantasaista tietoa lainsäädännön kiemuroista ja verotuksesta.  

Olemme Tilimanagerilla tarjonneet asiakkaillemme Business Advisor -palveluita jo useita vuosia. Autamme asiakkaitamme erityisesti verotuksen optimoinnissa ja veroseuraamusten konkreettisessa laskemisessa erilaisissa yhtiömuodon muutostilanteissa. Erikoisosaamisemme keskittyykin suurimmilta osin yhtiön ja omistajan kokonaisvaltaiseen vero-optimointiin, johon monesti kaikki erikoistapaukset - kuten esimerkiksi sukupolvenvaihdos, yrityksen sulautuminen tai jakautuminen, osakevaihto sekä yhtiömuodonmuutokset - kytkeytyvät. 

Kaikkea palveluliiketoimintaamme ohjaa yrittäjän edun huomioiminen kokonaisuutena. Pitkäkestoisen asiakassuhteen keskiössä ovat laadukkaat tilitoimiston peruspalvelut sekä valmius palvella asiakas kaikissa asiakkaan yritykseen liittyvissä vaativammissakin tilanteissa.  

Meiltä saat asiantuntija-apua mm. seuraaviin:

  • Yrityksen perustaminen
  • Rakennusalan verotus
  • Sukupolvenvaihdokset
  • Kaupparekisteri-ilmoitukset
  • Yritysjärjestelyt; sulautumiset, jakautumiset, yrityskaupat jne.
  • Taloushallinnon sähköistämisen konsultointi
  • Veroneuvonta

  Ilona Lätti
  Controller, KTM, KLT
  Tilimanager Oy
  (03) 3141 4023
  Kirjoittaja on tilitoimistoyrittäjä toisessa polvessa.

Etsitkö yrityksellesi taloushallinnon kumppania? Ota yhteyttä ja pyydä meiltä tarjous tästä.

---
Vuonna 1999 perustettu Tilimanager Oy tarjoaa asiakkailleen nykyaikaisia ja laadukkaita kirjanpitopalveluita.  Tilimanager Oy:n toiminnan keskeisiä arvoja ovat osaaminen, laatu ja luotettavuus sekä pitkäkestoinen asiakassuhde. Tilimanager Oy on ketjuihin kuulumaton, yrittäjävetoinen perheyritys ja tilitoimisto Tampereella.